torstai, 18. elokuu 2011

Outo tyhjyys

Aamun työrutiinit painoivat päälle; tein kaiken kuten ennenkin. Olin lähdössä työhaastatteluun, tuntuu että kaipaan jotain uutta haastetta elämääni. En oikein jaksa nykyisessä paikassa enää, se ei motivoi tarpeeksi. Mieheni on on ollut parin päivän ajan todella töykeä - ei puhetta, ei sanoja. Varovasti ilmoitin tulevasta haastattelusta - ei kommenttia, eikä kannustuksen sanoja. En niitä kyllä kaivannutkaan.

Illalla vesisade:  on viileää niin ulkona kuin sisällänikin. Mietin tätä hetkeä, tunnen oloni tyhjäksi. Lapset ovat lähdössä kaikki omille teilleen; en niinkään sure sitä. Ennemminkin olen hyvilläni kun kuulen positiivisia kommentteja uusista tuttavuuksista, opiskelusta ja paikasta. Sitä eniten toivon - että löytävät oman paikkansa ja suuntaavat kohti unelmiaan.

Samalla huomaan, että olen elänyt täysin lasten ja perheen ehdoilla - ne ovat tuoneet sisältöä elämääni. Monia tuttavuuksia ja ilonaiheita harrastusten ja kaveripiirien myötä. Ja miten vielä vuosi sitten puhuin mieheni kanssa, kuinka odotamme sitä aikaa kun lähtevät maailmalle ja voidaan paremmin keskittyä parisuhteeseen ja tehdä pieniä matkoja kahdestaan. Mitä odotan nyt? En todellakaan tiedä. Kaipaan enemmän ihmisiä ympärilleni, kaipaan ihmisten läheisyyttä, tunteita ja kosketusta. Facebook ei näitä kaikkia täytä; hymiöt keskusteluissa jäävät kuitenkin ilmeettömiksi, eikä toisen kosketusta voi tuntea.

Huomaan arvostelevani miestäni; hän ei ole juuri koskaan puuttunut lastemme elämään. Minä olen ollut se joka on yrittänyt "työntää" heitä eteenpäin, minä olen ollut se joka kyselee kuulumisia ja juttelee myös kavereiden kanssa. Välillä on jopa hävettänyt mieheni ylenkatsominen lasten kavereiden käydessä.  En myöskään jaksa nauraa tyhjänpäiväisille jutuille. Ja olen huomannut viihtyväni yhä enemmän omilla lomillani sekä kuntoilun parissa.

Se myös vihastuttaa, etten ole sanonut suoraan kun asiat ovat loukanneet minua, olen pitänyt sisälläni ja hetken haudottuani olen voinut unohtaa asiat. Se vain on osa luonteenpiirrettäni, joka välillä häiritsee itseänikin. Monta kertaa olen tullut loukatuksi ja antaa periksi omista toiveistani. Olenko tuonut pettymystäni julki - en.

En kuitenkaan ole onneton - ympärilläni on perhe ja ystäviä ja odotustakin. Huomaan vain miettiväni asioita eri näkökulmista - nyt kun on aikaa.

 

perjantai, 12. elokuu 2011

Uusi mahdollisuus

Pari viikkoa kului, elämä kotona palasi normaaliin: työ ja perhe veivät aikaa. Silti jotain odottavaa jäi ilmaan.

Jouduin lähtemään pariksi päiväksi takaisin kohtaamispaikallemme järjestelemään asioita. Ilmoitin siitä sinullekin; jos vaikka voisimme tavata - Aluksi näytti, ettei siihen ole mahdollisuutta, mutta lopulta pienten järjestelyjen myötä sain kuulla, että voisimme kuitenkin nähdä.

Ilta oli myöhäinen, menimme jälleen tanssimaan. Monia tunnelmallisia kappaleita ja odotusta - Kunnes ilta läheni loppuaan, lähdin viemään sinut takaisin majapaikkaasi. Olo oli kuin joskus nuorena, hiljaa, ettei kukaan kuule eikä näe..

Menimme huoneeseesi. Molemmat aavistimme mitä tulee tapahtumaan.  Tämä oli ollut odotettavissa jo edelliskerrasta alkaen, vaikkei ollutkaan itsestään selvää. Otit minut vaativasti ja sain tuntea vahvasti kun tulit sisääni. Kaikki muu häipyi ympäriltämme - oli vain tuo hetki ja toisen syli. Miten olisinkaan halunnut jäädä kainaaloosi nukkumaan aamuun. Rakastelimme vielä aamuyön tunteina ja sain tuntea oman naiseuteni vahvasti ja elämää haluavana.

Aikataulut ja odottavat tehtävät pakottivat lähtemään - olin takaisin ajaessani pyörällä päästäni. Lämmin ailahdus kehossani ja tunsin sinut sisälläni. Ristiriitaisia ajatuksia pyöri päässäni - miten tästä eteenpäin? Uskalsin toivoa, vaikka tiesinkin elämäni realiteetit. Tulisinko katumaan, tulisitko sinä katumaan? Miten kaikki vaikuttaa perhe-elämäämme? Pystymmekö jatkamaan entisellään? Tapaammeko enää? Kääntyykö tämä tunne joskus itseäni vastaan? Paljon kysymyksiä, joihin ei ollut vastausta. Oli annettava vain ajan kulua.

Paljon mielikuvia, kaipausta, kätkettyjä tunteita, unia ja päiväunia...

perjantai, 12. elokuu 2011

...jäljet jää

Viikonloppu, jota en unohtaisi. Ja kaipaus, ikäväkin... Pieniä viestejä facebookissa, toinen tunsi samoin. Niin vähän olimme viettäneet yhteisiä hetkiä ja kuitenkin jotain jäi elämään. Kerroit, välillemme oli syntynyt hopealanka, joka kestäisi aikaa ja iäisyyttä. Miten kuvaavaa ja toiveita herättävää.

Paluu arkeen ja oman miehen pariin oli kuin isku vasten kasvoja. En pitänyt tästä kaksinaamaisuudesta. Monia ristiriitoja: toisaalta tiesin tehneeni väärin - toisaalta annoin itselleni oikeutuksen tuntea syvemmin kuin ennen. Tiesin, etten saisi pitää yhteyttä ja toivoa - toisaalta halusin nähdä mitä oven takana on. Elämä oli vähemmän mustavalkoista - siinä oli sävyjä ja piirteitä joita jouduin miettimään. Aiemmin tiukat periaatteeni saivat kolauksen, selkärankani petti - mutta samalla tuntui hyvältä. Pitkästä aikaa minulla oli jotain mitä todella odotan.

sunnuntai, 31. heinäkuu 2011

Pieni Paratiisi

Aamulla heräsin hotellissa, sinä teltassasi.  Kerroit kaksista jalanjäljistä rantahiekalla, ne olivat meidän öiseltä kuutamouinnilta - hetkeksi piirtyneinä ja muistutus, että öiset hetket olivat olleet totta.

Tarkoituksenamme oli lähteä viettämään helteistä päivää rannalle. Matkasimme läpi kauniiden järvimaisemien - näissä silmä ja sielu lepää - Pysähdyimme rantatien varteen, josta lähti polku metsään ja rannoille. Kuljimme pitkin polkua joka oli hiljainen - vaikka ihmisiä oli paljon liikkeellä. Jollain lailla kaikki oli helppoa ja olo oli odottava. Väliin pysähdyimme ja vain juttelimme ja olimme lähekkäin. Saavuimme mäenrinteessä portaille: istahdin niille ja sinä keräsit mustikoita.

Istuimme ja juttelimme vierekäin. Pyysin hieromaan selkääni - oli hyvä olla. Lämpimät kätesi  ja kehosi tuntuivat hyvältä ihollani. Tunsin hengityksesi ihollani ja annoin kätesi kulkea ihollani, rinnoillani ja jalkojeni välissä. Halusin yhtä paljon kuin sinä -askelma oli vain liian korkea -

Pikkuhiljaa irrottauduimme toisistamme ja lähdimme rannalle uimaan. Mikä nautinto: viileä vesi, helle ja sähköinen tunnelma. Viihdyimme pitkään vedessä, sylikkäin. Tunsin molempien halun ja nautinnon. Emme nähneet, emmekä huomanneet ohikulkijoita - olimme vain me. Nämä rannat jäävät mielikuviin ja muistoihin voimakkaina ja kaipauksella.

Aika vain ei ollut puolellamme, kaikki hyvä loppuu aikanaan.  Muut velvollisuudet odottivat. Mutta olin kiitollinen; olin saanut tuntea jotain sellaista mistä voi mielikuvissaan vain toivoa. Toisaalta mielessä oli myös ristiriitaa; saanko tuntea näin. Tuntui liian hyvältä ollakseen väärin.

 

tiistai, 26. heinäkuu 2011

Toteen käyneitä haaveita

Kuukausi kului, yhteydenpito oli facebookin varassa. Kävin lomailemassa yksin ja nautin ne hetket erossa kaikesta ja kaikista: olin saanut tarpeeksi kolhuja työstä ja tuntui, että todella kaipaan lomaa. Lomapäivät kuluivat mökkeilemässä ja luonnon rauhassa nauttien. Loman katkaisi saamani puhelu, jonka takia joutuisin käymään toisella puolen Suomea ja lähempänä sinua.

Ei tarvittu kuin pieni viesti , nähdäänkö tansseissa, ja tuleva viikko sai uuden merkityksen. Laitoit viestiä, että voitaisiin käydä  tanssien jälkeisenä päivänä paikallisella uimarannalla - kuulosti hyvältä.

Hait minut hotellilta, ilta oli lämmin ja aika myöhäinen. Tanssit tulivat ja menivät - paljon tanssimme yhdessä. Kysyit pääseekö saatille, ei tainnut muuta vaihtoehtoa olla kun kyydissäsi tulin. Heitin autolla, miten olisi yöuinnin paikka, johon suostuit. Joskus joutuu hämmästymään omaa käyttäytymistään, koska olen loppujen lopuksi ujo.

Ajoit uimarantaan, joka oli hiljainen. Vain veneet kelluivat laiturissa. Epäröin vielä, oliko tässä järkeä. Yöuinnille miehen kanssa, jota en juurikaan tuntenut, enkä ollut varautunut tällaiseen. Aukaisit hameeni hakasen ja päätös oli tehty -onneksi oli jo hämärää. Kuunvalon kajastaessa järven pintaan menimme uimaan alastomana ja ujostellen. Miten nautittavan virkistävää olikaan uida raikkaassa vedessä hiiskumattoman hiljaisessa yössä.

Tulit lähemmäksi, otit syliin. Painauduin lämpimään syliisi, ja olimme vain me kaksi. Tuntui liian hyvältä ollakseen niin väärin. Jossain vaiheessa kylmyys alkoi pureutua ja menimme rantaan. Hait pyyhkeen autostasi ja jatkoimme istuskelua laiturilla aamuyöhön. Miten hyvältä tuntui olla vain kainalossasi. Mistään muusta välittämättä - kuunloisteessa, tyynessä kesäyössä. Tiesin myös; halusit enemmän, mutta minä en uskaltanut vastata siihen - vaikka halusinkin. Joskus tulee omat itselle asetetut rajoitukset vastaan.

Veit minut hotellille ja itse jäit rannalle telttaan. Aioit tulla aamulla hakemaan uimarannalle retkeilemään. Sinä yönä en juuri saanut unta, ajatukset olivat lämpimässä kesäyössä.